Klaanon Wiki
Advertisement


Arkkiagentti 007
Arkkiagentti
Nazorak
Tilanne Elossa
Ammatti Tiedustelupalvelun johtaja
Ryhmä Nazorakein Imperiumi
Kyvyt Hyvä organisointikyky, tarkka-ampuja



Arkkiagentti 007 on Nazorak, joka johtaa salaista palvelua.

Elämänkerta[]

007:n varhaisista vaiheista tiedetään hyvin vähän. Hänen tiedetään osallistuneen Arj Durunin maihinnousuun Kuuden Kuningaskunnan sotien jälkeen korpraalina. Hänen tiedetään myös tunteneen aikanaan 16765:n. Toisinaan on kerrottu tarinaa, jonka mukaan kumpikin heistä olisi ollut epäpuhtaita, ja tuleva arkkiagentti olisi kavaltanut epäpuhtaiden ryhmän sisäiselle poliisille, mutta useimmat moisten kertomusten levittäjistä ovat salaperäisesti kadonneet syvimpiin kuparikaivoksiin. Aikojen saatossa hän kohosi tiedustelupalvelun riveissä aina johtajaksi asti, ja hänelle muodostui toimiva suhde Kenraalin kanssa.

16765:n ja Jäätutkija 273:n johtama kapinaryhmä yritti murhata Arkkiagentin ja aloittaa vallankumouksen, mutta operaatio epäonnistui. Tiedustelupalvelu teloitti kapinan osalliset, ja viimeisten ruumiiden etsintä on ollut käynnissä pitkään. Viime aikoina 007:n ote on lipunut kauemmas sodasta, ja hän on ottanut päätavoitteikseen kapinayrityksen jälkien poistamisen sekä 001:n määräyksestä Koodi Sinisen.

007

Arkkiagentti kenttävarustuksessa

Luonne[]

007 on erittäin käytännönläheinen, eikä varsinaisesti välitä ideologiasta. Monesti hän on asettanut imperiumin sotilaallisen laajenemisen rodullisen puhtauden edelle. Tämä on ilmennyt esimerkiksi tiedustelutiedon keräämiseltä Klaanin saaren paikallisväestöltä. Moinen "ideologinen köyhyys" on johtanut syvään erimielisyyteen Totuusministeri 005:n sekä Pesäasianministeri 008:n kanssa, ja 007 onkin tyypillisesti pyrkinyt pitämään etäisyyttä imperiumin sisäisiin asioihin. Ensimmäisiä asioita, joita hän valtaannousunsa jälkeen teki, oli pesän sisäisen valvonnan erottaminen tiedustelupalvelusta ja siirtäminen pesäasianministeriön alaisuuteen. Tämä mahdollisti keskittymisen Arkkiagentin mielestä olennaisempaan - imperiumin fyysiseen laajentamiseen.

Huhut tiedustelupalvelun johtajan epäpuhtaudesta ovat piinanneet hänen uraansa, eikä hän ole yleinen vieras kenraalikunnan tapaamisissa. 007 pyrkii hoitamaan keskustelun Kenraalin kanssa kahdenkeskisesti. Hän hoitaa suuren osan tiedustelupalvelun ylennyksistä henkilökohtaisesti ja pyrkii valitsemaan miehensä Totuusministerin vastalauseista huolimatta ennemmin kyvykkyyden kuin arvon perusteella. Hyvä esimerkki tästä oli esimerkiksi se, miten Arkkiagentti antoi hyljeksitylle Jäätutkija 273:lle mahdollisuuden suunnitella tiedustelupalvelulle teknologiaa.


Kyvyt[]

007:lla on takanaan pitkä sotilasura kenttätehtävissä, ja sen jäljiltä sangen hyvä tuliaseiden käsittelyssä. Arkkiagentti on luonnonlahjakkuus totuuden taivuttelussa sekä alaistensa organisoinnissa. Hänellä on tapana havaita alaistensa parhaat puolet ja asettaa näille tehtävät sen perusteella.



Advertisement